sunnuntai 22.4.2018 Alina

Oikea kuusi tuoksuu havulle ja on vihreä

Jaana Virtanen
Suomalainen metsäkuusi ei ole enää pitkään aikaan ollut ainut vaihtoehto joulupuuksi. Serbian kuusi, metsäkuusi ja mustakuusi ovat myös suosittuja jouluajan koristepuita. Uusi tulokas joulukuusikaupassa on ruukkukuusi. Erikoiskuusia on ollut saatavissa kukkakaupoissa jo aikaisemminkin.
– Serbian kuusia menee aika paljon varsinkin Pieksämäellä. Kuusessa on eriväriset neulaset, kertoo Pieksämäen torilla Anu Immosen kanssa joulukuusikauppaa tekevä Kari Höylä.
Allergisille aiheuttaa vähiten oireita mustakuusi, jossa on pienet neulaset ja käpyjä.
– Kuusi on kotoisin Kalliovuorilta Yhdysvalloista, mutta sitä kasvatellaan täällä Suomessa. Kaikki myytävät kuuset ovat kasvatettuja ja leikattuja oikean muodon saamiseksi.

Tanskalaisia tarhakuusia Äijäparkissa myyvä Patrik Lindblom pisti myynnin käyntiin viikko sitten tiistaina. Tuuheat ja neulasensa pitävät tanskalaiskuuset ovat pärjänneet joulukuusina hyvin, siitä kertovat asiakkaiden puhelimistaan esittelemät viimevuotiset joulukuvat.
– Kuuset 7 – 12-vuotiaita ja niitä on eri kokoa.
Uutuutena on myytävänä myös suomalaisia, ruukkuun istutettuja kuusia.
Ruukkuun istutettuja joulupuita on tarjolla myös kukkakaupoissa. Naarajärveläisen kukkakaupan, Marjan Kukan, kauppias Riitta Väisänen arvioi, että vuosien myötä pienet kuuset ovat alkaneet kiinnostaa ostajakuntaa.
– No varmasti niitä menee enemmän kuin esimerkiksi 20 vuotta sitten, hän pohtii.
Isot ruukkusypressit ovat jo loppuneet kukkakaupasta. Pieneen kotiin on tarjolla vielä kartiovalkokuusta ruukkuun istutettuna. Vaikka kasvi on pieni, se on jo melko iäkäs.
Ruukkukuusen voi istuttaa keväällä pihakasviksi, jos on käytössä kylmiö tai kellari, jossa sitä säilytetään siihen asti.
– Voi sitä kasvattaa ruukussakin, mutta kun havu kerran kuivahtaa, on se mennyttä.
Tuijaakin voi ajatella joulupuuna, joskin siinä on makeampi tuoksu kuin kotoisissa havuissa.
– Ihmiset eivät ehkä enää viitsi puuhata ison puun kanssa. Monella on tekokuusi, jonka lisäksi otetaan aito kuusi, niin sanottu pöytäkuusi, tuomaan havun tuoksua.
Ruukkukuusi on myös kätevä vieminen vanhusten palvelukotiin tai vanhustentaloon.

Kuusikauppa oli vilkasta viikonloppuna, jolloin monet kävivät kuusiostoksilla. Koko joulua edeltävä viikko on niin ikään täyttä sesonkia.

Jätä kommentti

*