maanantai 23.7.2018 Olga, Oili

Mukava vaihtoehto kuhan vetouistelulle

Jigaaminen on hauskaa hommaa, kun paikka, tekniikka ja välineet ovat hallussa. Saalistakin tulee.

Jari Asikainen
Pitipä sattua huono tuuri: vesisade ajoittuu juuri niille tunneille, kun lähdemme pieksämäkeläisen Joonas Hukkasen kanssa jigaamaan kuhaa Pieksäjärvelle.
Mutta eipä sillä väliä, sillä kuha on syönnillään.
Ehdimme heitellä vain varttitunnin, kun Hukkanen nostaa ensimmäisen kuhan veneeseen.
Kala ylittää kyllä valtakunnallisen 42 sentin alamitan, mutta päätyy takaisin kasvamaan.
– Vastuullinen kalastaja verottaa kohtuullisesti. Hyvällä syönnillä kuhaa voi tulla paljonkin, mutta järki on pidettävä mukana, Hukkanen sanoo.

Kuhat levittäytyvät tasaisesti ympäri järven, mutta tiheimmin kalaa on syvänteiden reunoilla.
Hukkanen parkkeeraa veneen viiden ja puolen metrin syvyiseen kohtaan. Rinne on sen verran jyrkkä, että heittämällä jigi yltää kahdeksan–yhdeksän metrin veteen.
Jigipään painon, kalapaikan syvyyden ja siiman nosteen on oltava tasapainossa, jotta jigi uppoaa pohjaan, mutta säilyttää leijaavan uinnin.
– Jos vettä on kuudesta kahdeksaan metriin, käytän yleensä kymmenen gramman päätä. Joskus on myös sellaisia päiviä, että seitsengrammainen on parempi.

Hukkanen käyttää yleensä 13–15-senttisiä jigejä.
Tarvittaessa koko venyy jopa kahteenkymmeneen senttiin, sillä isompi kuha ei karta senkään kokoista jigiä.
– Kuha ottaa varmasti pienempiinkin, mutta itse en ole kokeillut yksitoistasenttistä pienempiä. Mutta niinhän se on, että sillä saa millä pyytää, Hukkanen naurahtaa.
Pieksäjärvellä Hukkasen suosikkivärejä ovat musta-kulta ja moottoriöljy. Jollei niihin tärppää, vaihtuu väri usein ahvenkuvioon tai ärsykeväreihin.
– Myös sinertävät sävyt ovat hyviä. Keltaista pidetään tehokkaana kuhavärinä, mutta itse en ole sillä onnistunut.
Hukkanen vaihtaa väriä melko nopealla syklillä, sillä kun oikea väri löytyy, saattaa huono syönti muuttua hyväksi sillä silmänräpäyksellä. Ja jollei värin vaihtaminen auta, vaihdetaan kokoa.
– Tästä paikasta saisi pienemmällä jigillä varmasti ahventa. Edellisen kerran kun olimme tässä, kaveri sai kuusikiloisen hauen. Vapautimme senkin, sillä niillä on tärkeä tehtävä roskakalojen harventamisessa.

Hukkanen heittää mieluiten matalasta syvempään päin.
Hän lukitsee sangan jo vajotusvaiheessa, sillä kuha iskee jigiin usein jo silloin.
Uiton hän hoitaa kelauksen ja vavanliikkeiden yhdistelmällä siten että vapa on siiman kanssa tarkalleen samassa linjassa.
Tuntuman on säilyttävä koko ajan, sillä tärppi tulee usein siinä vaiheessa, kun jigi leijaa kohti pohjaa nykäisyn jälkeen.
Hukkanen painottaa kuitusiiman ja oikeanlaisen vavan merkitystä.
Vavan on oltava niin jäykkä, että vedenalaiset tapahtumat välittyvät suoraan tuntoaistin kautta.
– Kuhan tärppi on usein yhtä varovainen kuin ahvenella. Pehmeällä vavalla kalastaja on lähes aina myöhässä ja kuha ehtii sylkäistä jigin suustaan ennen vastaiskua.

Aika kuluu ja kuhat iskevät jigiin tasaista tahtia.
Osa jää tökkäisyiksi, osa käy veneessä asti.
Yksi puolitoistakiloinen otetaan ruokakalaksi ja Hukkanen verestää kalan heti nuijanukutuksen jälkeen.
Pohjatärppejäkin tulee ja yksi jigi jää kiinni maapalloon pysyvästi.
– Pohjatärpin jälkeen on aina tarkistettava koukun terävyys, Hukkanen muistuttaa.
Sitten sade lakkaa ja kuhat sulkevat suunsa.
Mutta tämäkin reissu opetti paljon.
– Oppaita voi lukea ja kysellä asioita toisilta, mutta kala on aina paras opettaja.

Jätä kommentti

*