sunnuntai 22.4.2018 Alina

Mauto on näppärä menopeli

Ihanaa kun tulee kesä ja pääsee kruisailemaan ikkuna auki ja luukuttamaan musiikkia, mopoautoilija Nea Salomaa sanoo.

Kaverit ovat ristineet Nea Salomaan punaisen ja pyöreämuotoisen mopoauton leppäkertuksi.
– Tuulilasinpyyhkijät nostetaan ylös tuntosarviksi. Sitä odotellessa, että joku tulee maalaamaan kylkiin mustat pilkut, Nea nauraa.
Ysiluokkalainen Nea hankki mopoautokortin ja mopoauton melkein heti 15 vuotta täytettyään.
Nyt hän on ajanut mautollaan vuoden verran ja on todella tyytyväinen.
– Mautosta on ollut tosi iso apu liikkumisessa. Sillä pääsee kouluun, treeneihin ja kavereiden luo. Ja saahan ajamisesta tosi paljon kokemusta ajokorttia ajatellen, kuusitoistavuotias Nea kertoo.
Erityisen iloinen hän on ollut mautostaan huonoilla ilmoilla.
– Kun pitää esimerkiksi siirtyä koulupäivän aikana liikuntatunnille toiseen paikkaan, on tosi kiva, kun ei tarvitse kävellä sateessa.

Oman kulkupelin hankintaan vaikutti eniten matka, sillä Nea asuu Naarajärvellä. Aiemmin hän harkitsi mopoa, mutta nähtyään mopoautoja vanhemmilla oppilailla, hän innostui niistä.
– Vanhempieni ensimmäinen reaktio ei kyllä ollut, että tottakai hankitaan! Sain kuitenkin heidät pehmitettyä sillä, ettei heidän tarvitsisi sitten enää olla jatkuvasti minua kuskaamassa.
Nean käytettynä ostetun mopoauton maksoivat vanhemmat, mutta myös Nea osallistui kustannuksiin joululahjarahoillaan.
– Maksan yleensä myös bensat itse. Olen säästänyt sitä varten.
Päivässä Nean mopoauton mittariin kertyy helposti kolmekymmentäkin kilometriä, kun matka kotoa kaupunkiin on seitsemän kilometriä suuntaansa.
– Tankilla ei kuitenkaan tarvitse käydä kuin kerran tai pari kuukaudessa. En välitä pyöriä ympyrää kaupungilla, joten bensaa ei mene turhaan ajeluun.

Kun Nea vuosi sitten ensimmäisen kerran lähti mopoautollaan liikenteeseen kortin saatuaan, häntä jännitti todella paljon.
– Liikenteessä olemiseen tottui kuitenkin tosi nopeasti. Mopoauto on pienen kokonsa vuoksi tosi näppärä.
Talvella kevyen mauton kanssa on joskus ollut hieman hankalaa.
– Varsinkaan jos tietä ei vielä ole kotoa lähtiessa aurattu, ajamisessa on melkoinen työmaa. Epätasaisella tiellä meno on myös aika epämukavaa ja tärisevää, hän toteaa.
Parinkymmenen asteen pakkasilla Nea on edelleenkin turvautunut bussiin tai vanhempien kyytiin.
– Koululla ei ole lämmityspistoketta, eikä mauto oikein tykkää kylmänä käynnistämisestä.
Aluksi Nean kyytiin oli paljonkin tunkua, mutta nyt kun entistä useampi on saanut oman mauton tai mopon, kyytiläisiä on ollut vähemmän.
– Tällä hetkellä yläkoulun pihassa on noin kymmenkunta mopoautoa. Mopoja on vielä paljon enemmän ja myös mönkkäreitä löytyy.

Nean kokemuksen mukaan mopoautoilijat käyttäytyvät liikenteessä hyvin.
– Jos jotain sattuu, helposti kaikki leimataan, hän harmittelee.
Nea on ollut yhden kerran onnettomuudessa.
– Liukkaalla kelillä kaveri ajoi omalla mautollaan liian lähellä ja ajoi risteyksessä minun mautoni perään. Oli onni onnettomuudessa, että minulla oli riittävä turvaväli edellä ajavaan. Onneksi kenellekään ei käynyt pahemmin. Kaverikin varmasti oppi tilanteesta.

Helena Nyman

Jätä kommentti

*