sunnuntai 22.4.2018 Alina

Lavassa kuullaan räppiä ja suomalaisia rivoja runoja

(Kuva: Jari Kivelä. Kuvassa Ahaa Teatterin Betoniviidakko)

Tara McLees

Maaliskuun lopulla Poleenissa ensimmäistä kertaa järjestettävän Lava–teatteritapahtuman esiintyjät on nyt valittu. Tapahtuman tuottaja Janne Jämsä kertoo, että hakemuksia saapui yhteensä 21.

Suomen komediateatterin esitys Halun viemää – 7 tarinaa tahtomisesta on Eeva-Kaarina Kolsin kirjoittama ja Minna Kivelän näyttelemä tarina naisten haluista.
– Minna Kivelä on monelle tuttu näyttelijä Kätevä emäntä -sketsisarjasta ja tällä hetkellä Ylellä pyörivästä joulukalenterista, kertoo tapahtuman tuottaja Janne Jämsä.
– Esitys on todella kiehtova. Kuten nimikin kertoo, Kivelä johdattaa katsojan läpi seitsemän eri ikäisen naisen elämä, Jämsä kuvailee.
Esityksen on ohjannut Putous-sarjassa ensi vuonna esiintyvä Kiti Kokkonen.

Ahaa Teatterin näytelmä Betoniviidakko on suunnattu alakouluikäisille ja sitä vanhemmille.
– Näytelmän musiikin on tehnyt rap-artisti Paleface. Näytelmä käsittelee kiusaamista ja sitä, että jos on unelmia, täytyy niitä kohti mennä. Olit sitten millainen vain tai mistä taustoista tahansa, pystyt mihin vain, Jämsä summaa.
Turkulainen Linnateatteri puolestaan tuo Poleeniin Kalle Lambergin ohjaaman, Jukka Rasilan ja Mika Räinän tähdittämän näytelmän Miehenkäyttöopas – 10 tapaa selviytyä arjesta.
– Esityksessä annetaan vinkkejä ja vihjeitä siihen, miten miesten kanssa kannattaisi toimia, Jämsä naurahtaa.
– Tässä viehättää se, että onko keksitty jotain uutta, mitä miehistä voisi oppia.

Teatteritapahtumassa sukelletaan myös entisaikojen runouteen. Eero Enqvistin, Pinja Hahtolan ja Petra Lampisen näytelmä Tupa ryskyi, parret paukkui – Suomen kansan rivot runot tuo lavalle Elias Lönnrotin ja C.A. Gottlundin runonkeruumatkojen satoa, jota ei ole aiemmin julkaistu.
– Suomalaisen kirjallisuudenseuran arkistosta löytyi sellaisia runoja, joita tuohon aikaan pidettiin siveettöminä ja ne jäivät julkaisematta. Runoissa puhutaan suoraan, miten hommat pelittää, mutta kyseessä ei ole likainen tai tunkkainen esitys. Enqvist on kertonut, että katsojat ovat tykänneet suorista ilmauksista ja vanhasta kielestä kovasti.

Tapahtumassa nähdään myös kaksi Anton Tsehovin klassikkoa.
Hakuprosessin kautta valikoitui mukaan Ella Mettäsen ja Eero Ojalan versio Tsehovin klassikosta Lokki. Näytelmän on ohjannut Henri Tuulasjärvi.
– Mettänen ja Ojala ovat tehneet tämän version jo opiskeluaikanaan Teatterikorkeakoulussa. Näytelmässä viehättää kahden todella valloittavan näyttelijän heittäytyminen tällaiseen historiallisesti merkittävään teokseen.
Työväen näyttämöiden liiton kutsunäytöksenä nähdään Järvenpään Teatterin versio Tsehovin näytelmästä Vanja-eno.
– Ohjaaja Samuli Reunasen tuotantoa on nähty aikanaan Pieksämäen Teatterimaratonissa vuonna 2012, jolloin esitettiin Kivi-monologi, Jämsä kertoo.
– Reunaselle tyypilliseen tapaan Vanja-eno on raikas tulkinta venäläisestä klassikosta, josta huokuu eräänlainen kaipaus.

 

Lue lisää lauantain Pieksämäen Lehdestä!

Jätä kommentti

*