maanantai 23.7.2018 Olga, Oili

Kesäteatteri koukuttaa

Vuokko Korhosella on viha-rakkaussuhde teatteriin. Kesällä hän nousee lavalle kymmeniä kertoja.

Tara McLees
Pieksämäkeläinen Vuokko Korhonen on tuttu näky Pieksämäen teatterilavoilla. Hänet on nähty muun muassa Poleenin Teatterissa, Pieksämäen Teatterissa ja Partaharjun kesäteatterissa.
Tänä kesänä Korhonen matkustaa viikottain Varkauteen. Takana on juuri kahdeksan Mummonmökki-näytelmän putki. Reijo Honkosen kirjoittama näytelmä pyöri Varkaudessa jo toista vuotta, mutta näyttelijä Hannele Laurin kieltäydyttyä jatkamasta enää tänä kesänä, hyppäsi Korhonen rooliin.
– Voit uskoa, että kyllä se takaraivossa alussa paukutti, että tulen Hannele Laurin tilalle. Mutta ohjaaja Eeva Eloranta-Lappalainen sanoi minulle, että et sinä Vuokko ole tulossa Hannelen saappaisiin vaan omilla saappaillasi kuljet, Korhonen naurahtaa.

Parhaillaan Korhosella on menossa Olli Tolan Valelääkäri-näytelmän lähes parinkymmenen esityksen putki.
Kesäteatterilainen ei paljoakaan lomaile parhaaseen loma-aikaan.
– Ei tässä kyllä hirveästi ole muuta tullut tehtyä kuin teatteria! Mutta minä nautin siitä, Korhonen tuumaa.
Teatterikärpäsen puraisemaksi hän joutui melkein sattumalta vuonna 2006.
– Olimme tekemässä Pieksämäen Kirjoittajien kanssa pientä näytelmää lapsille teksteistämme, ja ohjaaja Annikki Saha kysyi, josko minä voisin niitä esittää.
Saha on toiminut vuosien ajan Partaharjun kesäteatterin ohjaajana.
– Vähän ajan päästä Annikki kysyi, että olenko koskaan ajatellut teatteriharrastusta. Voin sanoa, että se ei ollut koskaan käynyt edes pienessä mielessäni, Korhonen nauraa.

Partaharjun kesäteatteri esitti tuolloin klassikkonäytelmän Hilman päivät.
– Voi hyvän tähden miten paljon minua pelotti! En sano tässä nyt rumasti, mutta jännitti aivan valtavasti, Korhonen muistelee.
– Mutta kun lavalle pääsi ja sai sanottua repliikkinsä ja kaikki meni hyvin, niin hienoltahan se tuntui.
Ja se oli menoa sen jälkeen.

Jo saman vuoden syksynä Korhonen nähtiin Eeva Eloranta-Lappalaisen ohjaamassa näytelmässä Ruma Elsa Poleenin Teatterissa.
– Eeva soitti minulle ja kysyi, että kiinnostaisiko tulla mukaan. Menin jo seuraavana päivänä tapaamaan häntä, sain plarin kouraan ja Eeva kehotti tutustumaan tekstiin puolisen tuntia.
Korhonen selaili kiinnostuneena tekstiä ja huomasi, että hänen roolihahmollaan oli noin nelisenkymmentä repliikkiä.
– Ei se tuntunut pelottavalta, joten suostuin. Kun pääsin kotiin huomasin, että tekstiä olikin toistasataa repliikkiä!

Korhonen kertoo, että hänellä on edelleen eräänlainen viha-rakkaussuhde teatteriin.
– Joskus minä mietin, että mitä ihmettä minä täällä teatterissa teen ja silti aina vaan mukaan lähden. Mutta kyllä se on se tunne, joka teatterin tekemisestä tulee. Hyvä olo ja onnistumisen tunne.
Rankinta teatterin tekemisessä on Korhosen mukaan repliikkien haltuun saaminen.
– Alussa on aina vaikeinta. Ennen kuin sanat on saatu selkärankaan ja sujumaan niin, ettei sanoja tarvitse edes miettiä. Sen jälkeenhän lavalla olo on pelkkää ilottelua.

Jätä kommentti

*