Mainos | Vaikka tammi-helmikuu on perinteisesti rautakaupan hiljaisinta aikaa, Pieksämäellä toimivassa Ysiraudassa katse on jo vahvasti keväässä. Täysi vuosikymmen paikallista palvelua täyttävä rautakauppa ottaa seuraavan askeleen, kun Ysirauta avaa uuden myymälän Varkauteen osoitteeseen Ryytimankatu 1 kevään aikana.
Ajatus laajentumisesta on kypsynyt kauppias Aki Kontrolla jo pidempään. Kun sopiva liiketila Varkaudessa tuli loppusyksystä vastaan, asiat etenivät nopeasti.
– Kaksi viikkoa ensimmäisestä tutustumiskäynnistä oli kaupat tehty ja työt aloitettu. Varkaus on meille luonteva suunta laajentaa, alueella on selkeä tarve palvelevalle rautakaupalle, Kontro kertoo.
Varkauden myymälä aukeaa ennen pääsiäistä
Varkauden myymälän valmistelut ovat jo hyvässä vauhdissa. Osa Ysiraudan Pieksämäen henkilökunnasta on mukana avausta valmistelemassa. Tiloissa on tehty remonttia, rakennettu aitoja ja pystytetty hyllyjä. Ysikaluste on tehnyt myynti- ja kassatiskin, ne ovat jo paikoillaan. Helmikuussa tavaraa alkaa saapua myymälään.
– Ulkovarasto on jo tilattu ja sen pystytys alkaa toivottavasti pian. Tavoite on saada ovet auki ennen pääsiäistä, Kontro kertoo.
Tutut tuotteet, paikalliset toiveet
Varkauden myymälän valikoima rakentuu pitkälti Pieksämäen mallin mukaan. Suurimmat tuoteryhmät ovat maalit ja puutavara, mutta tarjolla on kattavasti myös muuta rakennustarviketta sekä sisustustuotteita. Keväällä mukaan tulee puutarhapuoli.
– Katsomme valikoimaa asiakkaiden toiveiden mukaan. Pieksämäelläkin se on laajentunut juuri asiakkaiden palautteen perusteella, Kontro kertoo.
Lyhyt välimatka Pieksämäen ja Varkauden välillä mahdollistaa myös tavaroiden nopean siirron myymälöiden välillä.
– Varmasti minä olen se, joka tätä väliä ajaa tavaraa kuskaten, mutta se ei ole ongelma, Kontro naurahtaa.
Kevät on remonttien kulta-aikaa
Alkuvuosi on monelle otollista aikaa sisäremonteille, Ysirauta haluaa madaltaa kynnystä tarttua pensseliin tai lattialautaan.
– Maalaaminen ja lattioiden vaihto onnistuvat kyllä monelta itsekin. Vinyylilattiat ovat helppoja asentaa, maalaamiseen saa meiltä hyvät neuvot, Kontro vinkkaa.
Ysiraudasta löytyy useita lattiamalleja suoraan varastosta, laaja värivalikoima väriseiniltä sekä ratkaisuja myös pesutilojen nopeaan päivitykseen.
– Kaakelimaaleilla pesuhuoneen ilme muuttuu nopeasti ja kestävästi. Tämä on edullinen tapa päivittää pesuhuonetiloja, ammattitaitoinen henkilökuntamme opastaa mielellään lisää.
Paikallinen rautakauppa palvelu edellä
Ysirauta perustettiin Pieksämäelle vuonna 2015 tavoitteena tarjota asiakkaille aidosti palveleva rautakauppa. Yritys kuuluu suomalaiseen Rautanet-ketjuun, joka koostuu noin 60 itsenäisestä paikallisesta rauta-, rakennustarvike- ja maatalouskaupasta ympäri Suomen.
Panostus palveluun on huomattu myös asiakkaiden keskuudessa. Vuoden 2025 lopussa Ysirauta valittiin Palvelun Aatelia -kilpailussa Etelä-Savon kymmenen parhaan joukkoon.
– Tästä kuuluu iso kiitos henkilökunnalle. Meillä oikeasti pysähdytään asiakkaan asiaan ja autetaan löytämään sopivat ratkaisut, Kontro painottaa.
Monipuolista palvelua rautakaupasta majoitukseen
Ysirauta on laajentunut rautakaupasta kokonaispalveluksi, johon kuuluvat Ysivuokraus, Ysikaluste, Ysimajat ja Ysihotelli. Palvelut täydentävät toisiaan: Ysimajoilla voi yöpyä ja ruokailla, Ysivuokraus tarjoaa työkoneita, Ysikaluste valmistaa kalusteita. Myös 90-luvun puolessa välin perustettu Pieksämäen Ysiysi-Rakennus Oy on vahvasti mukana paikkakunnan, sekä lähinkuntien remontoinneissa ja rakentamisessa.
– Ysihotelli Pieksämäen keskustassa sopii sekä työ- että lomamatkailuun, Kontro vinkkaa.
Toimipaikat työllistävät tällä hetkellä talvikaudella noin 40 henkeä ja kesäkaudella määrä nousee noin 60 henkeen.
Varkauden rekrytointi parhaillaan menossa
Varkauden myymälään haetaan parhaillaan henkilökuntaa. Haastatteluja tehdään jatkuvasti, ja paikat täytetään heti sopivien tekijöiden löydyttyä. Avoimet työpaikat löytyvät duunitorista ja niistä voi myös tiedustella kauppiaalta suoraan.
– Hakemuksia on tullut hyvin, ja olen varma, että saamme Varkauteen osaavan ja asiakaspalveluhenkisen tiimin, Kontro sanoo.
Ysirauta lupaa jatkaa samaa paikallista, palvelevaa ja helposti lähestyttävää linjaa, josta se on jo kymmenen vuoden ajan Pieksämäellä tunnettu.