Mainos: Auto-Jeni Oy

Pojasta pelti paranee

Varkaudessa ja Pieksämäellä toimiva autoliike Auto-Jeni Oy huoltaa ja korjaa kaikkia automerkkejä. Korjaamossa on käytössä hyväksi koettu kisälli-oppipoika-menetelmä, jolla nykyaikaisessa työpaikassa toimivien työntekijöiden teoriaosaamista laajennetaan kokemusperäisillä tiedoilla ja taidoilla.

Jani Parviainen (vas.) ja Pertti Lehikoinen nostelevat Jukka Tuuraa kohti vähitellen alkavia eläkepäiviä.

Mainos | Paikkakuntalaisille hyvin tuttu Jukka ”Julle” Tuura on tehnyt 45 vuoden työuran autopeltiseppänä. Pieksämäen Auto-Jenissä hänelle on kertynyt yli 22 työvuotta ja maaliskuussa hän jää hyvin ansaitulle eläkkeelle.

Uudeksi korimekaanikoksi on nyt pääasiassa työssäoppimalla kouluttautumassa Jani Parviainen, joka on työskennellyt jo aiemmin Auto-Jenin huoltokorjaamossa autosähkön, elektroniikan ja autokorjauksen parissa ja vakuuttanut siellä taidoillaan. Tämä tapa kouluttautua uuteen tehtävään muistuttaa vanhastaan tuttua kisälli-tekniikkaa.

Parviainen alkaa suorittaa Toyotan ammattioppilaitoksen koulutusohjelman korimekaanikon tutkintoa. Opiskelu kestää puolitoista vuotta ja vaikka käytännön osaamista jo onkin, on pätevyys oltava nykyisin osoitettavissa myös tutkinnolla.

- Olen aina harrastanut kaikenlaista teknistä tekemistä, ja tuntuu siltä, että autot ovat juuri minun alani. Olen jo saanut hyvää tuntumaa ja koulutusta täällä huoltokorjaamon muissa töissä, Parviainen kertoo.

Opiskeluun kuuluu teoriaa ja käytännön työtehtäviä, joten Parviainen odottaa saavansa alan uusimman tietämyksen ja käytännön osaamisen.

Autopeltiseppä Pertti Lehikoinen tarkassa työssä.

Materaalioppi haltuun

Parviaisen pääkouluttajana työpaikalla toimii autopeltiseppä ja työpaikkakouluttaja Pertti Lehikoinen lähes 40 vuoden työkokemuksella, joten parempaa ”oppi-isää” ei voisi toivoa. Hän on aiemminkin opettanut nuoria autokorjaamon töihin.

- Nykyisten autojen huoltamisessa ja korjaamisessa tarvitaan laaja tietämys ja tekninen ymmärrys. Esimerkiksi sähköturvallisuus on koritöitäkin tehtäessä otettava aina huomioon, Lehikoinen huomauttaa.

- Autot ja niissä käytettävät materiaalit ovat vuosikymmenten aikana muuttuneet paljon. Käyttöön on tullut uusia metalliseoksia ja alumiinia. Myös muoviseosten käsittely ja korjaus on aivan oma työalansa. Vastaavasti ruostekorjaus on jäänyt oikeastaan kokonaan pois, Jukka Tuura jatkaa.

Aiemmin autopeltisepät saattoivat tehdä myös maalaustöitä. Nyt esimerkiksi Auto-Jeni hankkii maalaukset alihankintana erikoisliikkeestä.

”Hyvässä työyhteisössä autetaan aina kaveria. Toimintaan kuuluu myös reipas, hyväntahtoinen huumori”, korjaamopäällikkö Jari Pulkkinen (vas.) ja autotalojohtaja Petteri Pulkkinen sanovat.

Monipuolista osaamista

- Työtä tehdään koulutusaikana yhdessä. Tämä on molemminpuolista oppimista. Senioriasentajilla on paljon tietämystä vanhojenkin automallien korikorjauksesta, kun taas nuoriso on etevää hyödyntämään tietotekniikkaa, Tuura ja Lehikoinen myhäilevät.

- Työt sujuvat huoltokorjaamossamme ammattimiehiltä oikein ja ajallaan. Meillä on hyvä työyhteisö ja autamme töissä toinen toistamme. Toimintaan kuuluu myös reipas, hyväntahtoinen huumori, korjaamopäällikkö Jari Pulkkinen vahvistaa.

Koulutusta kumppanien avulla

Autotalojohtaja Petteri Pulkkinen kertoo, että Auto-Jeni on monipuolinen ja kiinnostava työpaikka niin alan kokeneille kuin uusille työntekijöille.

- Kaikkiaan kymmenen nykyisistä yhtiön työntekijöistä on saanut oppinsa koulutusyhteistyön avulla. Kumppaninamme ovat sekä Toyotan ammattioppilaitos että alueemme ammattioppilaitokset, Pulkkinen mainitsee.

Korjaamossa Pieksämäellä työskentelee nyt neljä mekaanikkoa, kaksi autopeltiseppää ja yksi vaihtoautokunnostaja. Vuoden vaihteessa autotalon vahvuuteen tulee ehkä jopa kaksi lisää automaalaamoyhteistyön laajentuessa. Kokonaisuudessaan autotalo työllistää nyt Pieksämäellä ja Varkaudessa 35 henkilöä.