Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Räisäset löysivät Varkaudesta asunnon, joka täytti kaikki toiveet

Mainos | Kolmio, jotta lapset mahtuvat kyläilemään ja mielellään Joutenlahden alueelta läheltä työpaikkaa. Näillä toiveilla Kirsi ja Markku Räisänen alkoivat viime syksynä etsiä itselleen uutta asuntoa Varkaudesta.

- Minä olin jo asunut yksin Kalevankujalla parin vuoden ajan. Kun Markkukin sai töitä täältä päin ja hänellä oli edessä muutto Sysmästä Varkauteen, tarvitsimme isompaa asuntoa.

Räisäset kiertelivät katsomassa useampia asuntoja, niin Wartalo Kotien tarjoamia kuin yksityistenkin. Se oikea löytyikin sitten Porukankujalta.

- Yksityisten tarjoamat kodit eivät kuitenkaan olleet niin hyvässä kunnossa kuin Wartalo Kotien tarjoamat asunnot. Asunnossa oli vessa remontoitu ja keittiökin oli hyväkuntoinen. Tässä asunnossa toteutuivat kaikki toiveemme, vaikka ensin kyllä ajattelin, että haluaisin asunnon alempaa, mutta on täällä 4. kerroksessa kuitenkin ihan kiva olla, Kirsi Räisänen kertoo.

Mukana asukastoiminnassa

Räisäset ovat tyytyväisiä siihen, miten nopeasti ja helposti asunnot ovat löytyneet Wartalo Kotien kautta. Pariskunta on myös aktiivisesti mukana asukastoiminnassa, jota tehdään yhteistyössä naapuritalon asukkaiden kanssa.

- Olin jo Kalevankadulla mukana asukastoiminnassa. Minusta se on mukavaa, eikä mikään rasite niin kuin jotkut saattavat ajatella. Yhteinen toiminta voi olla esimerkiksi istutusten laittamista, pihajuhlia tai makkaranpaistoa. Meillä on tässä pihapiirissä kenttä ja olemme suunnitelleet, jos siihen saisi sulkapalloverkon, Kirsi Räisänen lisää.

Asuntoja erilaisiin tarpeisiin

Toimitusjohtaja Jukka Koskinen kertoo, että Wartalo Kodeilla on noin 1260 vuokrattavaa asuntoa eri puolilla Varkautta. Asuntojen vuokrausaste on tällä hetkellä hyvä, mutta jokaiselle asuntoa tarvitsevalle löytyy varmasti sopiva vaihtoehto laajasta valikoimasta.

- Tällä hetkellä kysytyimpiä ovat rivitaloasunnot, joissa vuokrausaste on lähes aina 100 prosenttia. Myös noin 42-45 neliön kaksiot ovat kysyttyjä.

Koskinen vahvistaa saman asian minkä Räisäset nostivat esille, eli Wartalo Kotien asunnot ovat pääpiirteittäin pinnoiltaan hyvässä kunnossa.

- Meillä on paljon asuntoja, joihin ei tarvitse tehdä asukkaiden vaihtuessa kuin muuttotarkastus ja muuttosiivous. Pyrimme remontoimaan asuntoja tarpeen mukaan vaihtojen yhteydessä.

Koskinen toteaa, että Wartalo Kodit tarjoaa kohtuuhintaista asumista hyvinkin erilaisiin asumisen tarpeisiin huomioiden myös sen, että asuntoja on oltava tarjolla monipuolisesti eri alueilta kaupunkistrategian mukaan.

- Toki suuntaus on myös Varkaudessa se, että asuminen tiivistyy kaupunkikeskustaan niin kuin muuallakin Suomessa ja siihen me pohdimme myös ratkaisuja.