Tuure Kilpeläinen tarvitsee laulujen tekemiseen tyhjää tilaa: ”Jos taikapiiri alkaa syntyä, sitä ei halua keskeyttää” 23.10.2026 20:06
Viis Pientä soitti ensimmäiset treenit vuonna 1989 - esikoislevy ilmestyi 37 vuotta myöhemmin 11.10.2026 13:00
”Ahdistus mahdollistaa kehittymisen” – Psykiatri Lauri Kivikoski haluaa sävellyksissään tuoda esille epätoivoa ja toivoa 27.9.2026 12:00
Mitä tehdä viikonloppuna? | Torilla järjestetään koko perheen tapahtuma ja Pieksämäen Teatterissa nähdään riipaiseva kantaesitys 18.9.2026 12:00
Seurakunnan kesäkonserttikausi huipentuu päätöskonserttiin ensi keskiviikkona Vanhassa kirkossa 13.8.2026 7:30
Katso kuvat | KaruFest onnistui järjestelyjen osalta, vaikka yleisötavoite ei aivan täyttynyt 13.8.2026 13:44
Katso kuvat ja videot | Tahiniemi Street Fest löysi heti paikkansa Pieksämäellä – Vanhan koulun piha tärähti täyteen ihmisiä ja elämää 8.8.2026 19:05
A.W. Yrjänä pitelee uudella albumillaan peiliä pimentyvän maailman edessä: "Toisten lahtaaminen alkaa joidenkin mielestä tuntua taas hyvältä ajatukselta" 7.8.2026 5:00
Arkistojen aarteita | Ensin laulut siistittiin kansakouluille – näin Pieksämäen rosoinen kansanmusiikki pelastui unohdukselta 13.7.2026 6:00
Komiat valloittaa ensimmäistä kertaa Suonenjoen ja Mansikkakarnevaalit – "Tapahtuman on ihan pakko olla hyvä" 9.7.2026 10:05
Odotuksissa vilkas ja hyvä karnevaaliviikonloppu – ”Yhdessä saadaan kylä eloon ja karnevaalihenki elämään” 9.7.2026 10:19
Popeda aloitti settinsä juhlavasti Maamme-laululla – yleisöä hemmoteltiin uudellakin materiaalilla 4.7.2026 23:00 Olli Halonen potkaisi Pieksfestin käyntiin energisellä ja lämminhenkisellä setillään 3.7.2026 23:40 Artisti Viivi vetäisi PiPSin pelipaidan päälleen esityksensä ajaksi PieksFesteillä! 4.7.2026 18:54
Artisti Viivi vetäisi PiPSin pelipaidan päälleen esityksensä ajaksi PieksFesteillä! 4.7.2026 18:54 Olli Halonen potkaisi Pieksfestin käyntiin energisellä ja lämminhenkisellä setillään 3.7.2026 23:40
Mitä tehdä viikonloppuna? | PieksFest valtaa Pieksänjärven rannan, Nukkekodilla ihastellaan nukkekoteja ja eri puolilla kaupunkia nautitaan kesäteattereista 3.7.2026 12:00
Oman kylän musiikkifestivaali näyttää kiinnostavan: Pieksfestiin on myyty ennakkoon yli 2 000 lippua 26.6.2026 14:40
Kaksipäiväinen Pieksfest syntyi asiakkaiden toiveesta – Festivaalilippujen myyntitavoite saattaa ylittyä 6.6.2026 6:00
Soivatko rauhankellot ympäri Suomea lokakuussa? – pieksämäkeläiset rauhankonsertin järjestäjät heittivät haasteen ilmoille 5.6.2026 15:00
Poleenin alakertaan avautuu rokkiluola, jossa ei olla pikkusormi pystyssä – Pikkusen keljun portaikon päässä ja vähän piilossa on megatähtikavalkaadi 4.6.2026 15:00 "Musiikki on minun juttuni", tajusi valokuvaaja Pentti Hokkanen, kun Bluesounds ja Sielun veljet Pieksämäen Kinolinnassa räjäyttivät tajunnan 11.8.2025 7:06
"Musiikki on minun juttuni", tajusi valokuvaaja Pentti Hokkanen, kun Bluesounds ja Sielun veljet Pieksämäen Kinolinnassa räjäyttivät tajunnan 11.8.2025 7:06
Big Wheels kokoaa taas tuhansia kävijöitä Pieksämäelle – taiteilija Paola Suhonen saapuu myös tapahtumaan 5.6.2026 15:18
Nummirockissa selviää, pääseekö pieksämäkeläis-suonenjokelainen Inborn Tendency esiintymään Wacken Open Airiin 18.5.2026 8:04
Pitkän linjan musiikkimies Juha "Jupe" Lipponen on vuoden positiivinen pieksämäkeläinen: "Puhumalla on tähän asti hyvin selvitty" 16.5.2026 10:30
Katso kuvat ja videot | Pieksämäen kesäkauden avauksen etkot ja Mikko Alatalo vetivät torin täyteen väkeä perjantai-iltana 15.5.2026 21:32
Minne mennä viikonloppuna? | Pieksämäen kesäkausi avataan lauantaina kauppatorilla ja samalla julkistetaan positiivinen pieksämäkeläinen – Etkoilla perjantaina torikansaa laulattaa Mikko Alatalo 15.5.2026 15:01