Etusivu
Lehden yhteystiedot
Mediatiedot
Levikkialue
Tilaa lehti
Lähetä juttuvinkki
Tee osoitteenmuutos
Jätä ilmoitus
Kirjoita yleisönosastoon
Jätä ilmoitus seurapalstalle
Anna palautetta
Uusimmat jutut   06.02.2012

Mitä lähemmäksi päätöksentekoa mennään, sitä voimakkaamin tunteet nousevat pintaan. Reaktiot ovat hyvin luonnollisia ja ymmärrettäviä, pohtii koulutuslautakunnan puheenjohtaja Marja-Liisa Kähkönen.

Raskas prosessi pian ohi

Koulutuslautakunnan puheenjohtaja Marja-Liisa Kähkönen (kok.) on seurannut kouluverkkokeskustelun viimeisiä vaiheita sivusta. Kaupunginhallitus otti asian käsiinsä viime syksynä, eikä lautakunta ole päässyt enää vaikuttamaan päätöksentekoon.
Lautakunnassa on tehty koulutoimen kanssa valmistelutyötä kuulemisten, yt-neuvottelujen, koulupiirirajojen ja koululaisten kuljetussuunnitelmien parissa, mutta varsinaiseen lakkautus- ja säilyttämiskeskusteluun sillä ei ole ollut enää mahdollisuutta.
– Niin, nyt esillä oleva ratkaisumalli ei ole lautakunnan esitys, vaan poliittinen kompromissi.
– Oma näkemykseni on, että vielä yksi lautakuntavaihe lisää olisi venyttänyt entuudestaan pitkää prosessia. Voi myös olla, että päätös ei olisi ollut yhtään sen kummempi.Tämä on ollut jo tarpeeksi hankalaa kaikin puolin muutenkin, Kähkönen toteaa.

Lue lisää Pieksämäen Lehdestä...

 

Jorma Pihlajamäki ja Päivi Majoinen keskustelivat virtasalmelaisten kanssa keskiviikkona kirjastoasioista.

Vähemmän vuokraa, enemmän toimintoja

Kuinka taata Virtasalmen kirjaston pysyvyys nykyisissä tiloissa? Mistä saada lisää ulkopuolisia vuokranmaksajia? Kuinka voitaisiin kehittää kirjaston roolia paitsi kirjastona myös kyläläisten yhteisenä kokoontumispaikkana?
Tällaisia kysymyksiä pohdittiin Virtasalmen kirjastolla keskiviikkoiltana pidetyssä keskustelutilaisuudessa. Kyläläisten kanssa asioista olivat juttelemassa vapaa-aikatoimenjohtaja (oto) Päivi Majoinen ja kirjastotoimenjohtaja Jorma Pihlajamäki.
Pihlajamäki rauhoitteli ihmisiä aluksi sillä, että kirjastopalvelut ovat lakisääteisiä, yhtäkään kirjastoa ei olla lakkauttamassa. Hän lisäsi, että Pieksämäellä palvelut ovat saaneet kautta linjan hyvää palautetta, nelosen arvoista ykkösestä viiteen -asteikolla. Paikallisia kirjastoja täydentää kirjastoauto, jolla on Virtasalmellakin kymmenen pysäkkiä. Kirjastoauto on verrattain uusi, eikä sen toiminnalle ole näkyvissä esteitä.
Hän lisäsi kuitenkin, että talous asettaa paineita tälläkin sektorilla.
– Tämä ei ole pelkästään Virtasalmen ongelma, vaan kaikissa neljässä kirjastoyksikössä on hurjat tilapalveluvuokrat, yhteensä 330 000 euroa vuodessa. Täälläkin ovat vuokrat kohonneet kun ulkopuoliset vuokralaiset ovat vähentyneet. On paikallaan kysyä, mahtuisiko kirjasto kenties pienempiin tiloihin?

Lue lisää Pieksämäen Lehdestä...

 

Wanhat Ajat.

Wanhat Ajat julkaisee esikoislevynsä

Pieksämäkeläisyhtye Wanhat Ajat julkaisee esikoislevynsä 18. helmikuuta.
Yhtyeen omaa nimeä kantavalla debyyttilevyllä on kuusi kappaletta, joiden aikajänne ulottuu osittain hyvinkin kauas, jopa 1990-luvun puolelle.
– Wanhat Ajat lähti liikkeelle laulaja-kitaristi Kimmo Pölläsen 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alkupuolella tekemästä biisimateriaalista. Osa oli pöytälaatikkotavaraa ja osaa hän esitti trubaduurina. Näistä lähdettiin, mutta nyttemmin Kimmo tehnyt paljon uuttakin tavaraa. Bändi itsessään on ollut kasassa kaksi ja puoli vuotta, rumpali Jaakko Pöyhönen selittää.
Pöyhönen luonnehtii bändin musiikkia ”helposti lähestyttäväksi grunge-rock -meiningiksi”. Vivahteita soitantaan tuo se, että trion kaikilla jäsenillä on erityyppisiä vaikuttimia ja esikuvia.
– Bassosta ja huudosta vastaavaan Jyri Luostariseen kolahtaa raskaampi Motörhead-tyylinen juttu. Kimmo taas kuuntelee paljon esimerkiksi Nirvanaa, Pearl Jamia ja J. Karjalaista. Itse diggailen muun muassa Kingston Wallista ja Egotripistä. Kiinnitän paljon huomiota rumpaleiden työskentelyyn.
– Esikuvat eivät ole uusimpia nimiä, vaan enemmänkin vuosikymmenten takaa. Bändin nimi viittaa samaan asiaan, poikkeamme ja haluammekin poiketa nykyajan valtavirrasta.

Lue lisää Pieksämäen Lehdestä...

Mainoksia
Pieksämäen Lehti
Hallipussi 2
76100 PIEKSÄMÄKI
Puhelin (015) 3481 722